Siirry sisältöön

Seuraavat näytökset

Kauppias

K-Kino info@kangasala-talo.fi 0407730148 Y-tunnus: 2592490-4 Kauppiaan ehdot

Ilmastotutkija Hannele Korhosella on unelma: olla maailman paras työssään ja saada siitä tunnustusta. Korhosen elämä muuttuu dramaattisesti kun Arabiemiraatit myöntää hänelle 1,5 miljoonan dollarin tutkimusapurahan selvittääkseen miten saada satamaan pilvet rutikuivalla aavikolla. Mahdollisuus näin isoon tutkimukseen kuulostaa täydelliseltä. Mutta hiljalleen Hannele ymmärtää, että rahoittajilla on oma agendansa. Hänen intonsa laantuu ja muuttuu eettiseksi konfliktiksi. Jos Hannele onnistuu, onko hän valmis hyväksymään seuraukset, jotka pilvien hallinnasta voi seurata? Mikä on kunnianhimon lopullinen hinta?

Tuija Halttusen Näin pilvet kuolevat herättää kysymyksiä kunnianhimon, tieteellisen tutkimuksen ja luonnon hallinnan eettisyydestä. Elokuva palkittiin arvostetuilla Locarnon elokuvajuhlilla Premio Zonta Club Locarno -palkinnolla, joka myönnetään erityistä yhteiskunnallista ja eettistä arvoa kantavalle elokuvalle. Tuomaristo kehui elokuvan poeettista lähestymistapaa, upeaa kuvausta ja leikkausta sekä ajankohtaista ilmastoaihetta.

Ohjaajavierailunäytös to 23.9. klo 15

Ohjaaja Tuija Halttunen vierailee näytöksessä. Näytöksen jälkeen kahvitarjoilu ja keskustelutilaisuus ohjaajan kanssa elokuvan herättämistä ajatuksista ja kysymyksistä.

Huom! Suoja-alue elokuvanäytöksissä.

K-Kinon elokuvanäytöksien liput myydään paikkanumeroituina. Myyntijärjestelmä sulkee salikartasta valitun paikan/paikkojen kummaltakin puolen automaattisesti tyhjän tila, jolloin turvavälit toisiin asiakkaisiin pystytään säilyttämään!

Käytäntö on voimassa toistaiseksi.

Kesto: 1 t 20 min
Ikäraja: S

Liput: 11 €

Ennakkoliput verkkokaupasta www.k-kino.fi tai Kangasala-talon lipunmyynnistä.

Liput ovelta 30 min ennen näytöstä.